-
EROJA ERI MUODOISSA JA ELÄMÄÄ💜
Lue lisää: EROJA ERI MUODOISSA JA ELÄMÄÄ💜Viime aikoina ystäväpiirissäni on ollut eroja enemmän ja vähemmän. On erottu sulassa sovussa, todettu ettei tämä enää toimi. On todettu liiton olevan kaveripohjalla. On erottu toisen osapuolen halusta. Jolloin ero on voinut tulla toiselle osapuolelle todellisena yllätyksenä. Toinen vain ilmoittaa tämä oli nyt tässä, ilman ennakkovaroitusta tai muutakaan syytä. On erottu pettämisen johdosta kun avioliitossa…
-
TAUON PAIKKA
Lue lisää: TAUON PAIKKAOlen pitänyt jo jonkin aikaa taukoa deittailusta. Niin kuin olen jo kertonut, en edelleenkään deittaile, tapaile, treffaile.. en mitään sen suuntaistakaan. Ei edes seksitreffejä. Ei mitään järkeä juosta treffeillä ja tavata ihminen, ihminen, jonka kanssa kemiat eivät kohtaa. En nyt puhu seksitreffeistä, vaan treffeistä yleensä. Normaaleista treffeistä. Kun nyt oikein muistelen, niin aika harvat treffit…
-
ADDIKTEJA
Lue lisää: ADDIKTEJASokeri ja seksi. Miten ne kuuluvat yhteen? Ei mitenkään, paitsi että molemmat ovat koukuttavia. Myönnän olevani sokeriaddikti ja satunnaisesti koen olevani myös seksiaddikti. Mikä sitten tekee minusta sokeriaddiktin? Olen lapsesta asti ollut perso sokerille, nimeomaan makeisten muodossa. Pähkinäiset suklaat ja irtokarkit, NAM! En ole koskaan ollut ns. ”pullahiiri” tai yleensäkään syönyt makeita jälkiruokia kovinkaan paljon,…
-
TÄSSÄKÖ SE TAAS OLI, osa5
Lue lisää: TÄSSÄKÖ SE TAAS OLI, osa5OSA 5; Ihanaa, aurinko paistaa ja on jo huhtikuu. Minulla on vapaapäivä ja ajattelin siivota parvekkeen, valmistella sitä tuleviin lämpöisiin hetkiin. Pienessä asunnossani parvekkeella on suuri merkitys. Se on minulle kesäinen olohuone, jossa voi viettää aikaa. Nauttia aamupalaa ennen töihin lähtöä, lukea, kuunnella musiikkia ja rentoutua. Mutta jatketaan muistini syövereiden kaivelua ja palataan vielä hetkeksi…
-
TÄSSÄKÖ SE TAAS OLI, osa4
Lue lisää: TÄSSÄKÖ SE TAAS OLI, osa4OSA 4; En yritäkään väittää, että itse aina olisin ollut täysin korrekti tai tehnyt asioita oikein. En todellakaan. Olen kuitenkin nauttinut täysin rinnoin seikkailuistani. Olen kirjaimellisesti ottanut ilon irti elämästäni ja elänyt kadotetut vuodet uudelleen. Olen tehnyt vaikka ja mitä, ehkä jopa jäänyt koukkuun deittailuun ja sen tuomaan kihelmöivään jännityksen tunteeseen. Myönnän. Se tietty koukuttavuus…
-
TÄSSÄKÖ SE TAAS OLI, osa3
Lue lisää: TÄSSÄKÖ SE TAAS OLI, osa3Kaikki tarinat ovat täysin totta ja suoraan omasta elämästäni…. Osa 3; Ihanaa aurinko paistaa! Jostain syystä minulla on ollut aamuisin valtava kirjoittamisen vimma. Toivottavasti saan kuntoiluunkin yhtä suuren inspiraation.. sillä kesä tulee kohta ja vatsamakkarat pitäisi saada katoamaan. Yllättävän vaikeaa. Olen saanut ilahduttavan paljon positiivisia kommentteja kirjoituksistani. Kiitos ❤️ Rakentavaa palautetta ota myös mielelläni vastaan,…
-
TÄSSÄKÖ SE TAAS OLI, osa2
Lue lisää: TÄSSÄKÖ SE TAAS OLI, osa2Stoorit jatkuu osa 2; Lunta sataa runsaasti ja mietin kesää, kuinka ihanaa olisikaan nauttia aamupalaa aikaisin kesäaamuna parvekkeella. Nauttia lämmöstä ja valosta, katsoa kuinka puiden lehdet orastavat, kuunnella lintujen laulua. Suorastaan tunnen jo auringon lämmön ihollani. Tänään minulla on vihdoin vapaapäivä, olo on kuin ”jyrän” alle jäänyt. Aamupäivällä sain teams;n kautta vinkkejä työnhakuun ja ura…
-
TÄSSÄKÖ SE TAAS OLI, osa1
Lue lisää: TÄSSÄKÖ SE TAAS OLI, osa1Osa 1; Olen ennenkin kirjoittanut deittailuistani. Ystäväni ja työkaverin ovat monesti sanoneet, että minun kannattaisi kirjoittaa kirja aiheesta. Sen verran paljon on kerrottavaa. Ehkä sen joskus teenkin. Mietin kuitenkin, mitä jos pikku hiljaa palauttaisin mieleeni deitit, kohtaamiset ja viestittelyt? Jakaisin ne blogissani? Tietenkin ilman nimiä. Jos joskus saan kirjan aikaiseksi, niin teen sen itseäni säästelemättä,…
-
TINDER, BADOO, SUOMI24
Lue lisää: TINDER, BADOO, SUOMI24Minkälainen vuosi onkaan takana! Tuntuu kuin ei olisi ollut olemassa. Mihin ihmeeseen elämä katosi? En ole ollut kovinkaan aktiivinen kirjoittamisessa, blogin pitämisessä yleensä. Ajattelin miksi ihmeessä kirjoittaisin? Koen ettei minulla ole mitään menetettävää. Meillä kaikilla on vain yksi elämä. Minä en ole tilivelvollinen kenellekään siitä mitä teen tai sanon. Joten tässä sitä nyt ollaan, rohkeana…