PARASTA ENNEN PÄIVÄYS MENI JO!

Parasta ennen päiväys meni jo! Siis mitä? Voiko parasta ennen päiväys mennä myös ihmisestä? Naisesta? Miehestä? Meistä? Mitä hittoa!!

Kävin kosmetologini luona kasvohoidossa jokin aika sitten ja tuskailin hänelle turhautumistani elämään yleensä, ihmissuhteisiin, omaan ulkonäkööni, ikääni, ihan kaikkeen. Kosmetologini on hyvin intuitiivinen henkilö ja hämmennyin aluksi hänen pitkästä hiljaisuudestaan. Makasin Kauneushoitolan vuoteella, kasvonaamiot kasvoillani ja suorastaan pidätin hengitystäni ajatellen; apua! Nyt on jotain vialla. Lopulta hän sanoi pitkän hiljaisuuden päätteeksi; Satu! Valitettavasti se on niin, että me alamme olla jo sen ikäisiä, että meidän parasta ennen päiväys meni jo.

Olin hetken hiljaa, sanaton. Jäin miettimään hänen sanojaan. Ne kuulosti aika rujoilta, kuin märkä rätti olisi heitetty kasvoille. Totta, niinhän se on. Kun nainen vanhenee, menee hänen päiväyksensä vanhaksi nopeammin kuin miehen.

Ajatelkaa, mitä jos meissä kaikissa ihmisissä olisi leima; parasta ennen tai viimeinen käyttöpäivä? OMG! Sen mukaan minkä ikäisiä tai kuntoisia olisimme.

Miettikää jos meidän henkilötodistuksessa lukisi viimeinen käyttöpäivä. Tai bussissa ja metrossa, istuisimme takana tai viimeisessä vaunussa, mahdollisimman huomaamattomasti. Elokuvissa joutuisi aina eturiviin (mielestäni se huonoin paikka). Ravintoloihin ja museoihin meillä olisi oma sisäänkäynti huomaamattomassa paikassa.

Nainen kun täytät 50 vuotta, alat olemaan vanha. Liian vanha. Mitä vanhempi olet, sitä vähemmän sinulle on käyttöä.

Itselleni iän tuomat ulkonäköön liittyvät ongelmat ovat arkipäivää. En pidä siitä mitä näen. Aamulla suorastaan säikähdän kun katson peiliin; hui olenko tuo minä? Samalla sitä huomaa muistuttavansa omaa äitiään enemmän ja enemmän, tulee samanlaisia eleitä, ilmeitä, käden heilautuksia. Ei helvetti, nyt on todella vanha.

Iho ei ole niin hehkeä kuin ennen ja muutenkin edellisen päivän juomiset ja syömiset näkyvät silmien turvotuksena ja kasvojen punakkuutena. Puhumattakaan painonnoususta, se tapahtuu hetkessä kun taas pienikin painonpudotus tuottaa tuskaa ja vie viikkoja ellei kuukausia kun ne saa pois.

Olin alku vuodesta useamman kuukauden vähäisellä liikunnalla polvi operaation vuoksi. Söin kuitenkin normaaliin tapaan, vaikka kulutusta ei juuri tullut. Herkkuja upposi vaikka ja kuinka. Tuloksia saan nyt sitten tuskailla urakalla. Vaatteita vaatehuone pullollaan ja suurin osa liian pieniä! Voi paska. Isompia en osta, ne ”vanhat” vaatteet saa luvan vielä mahtua päälle. En aio myöskään ostaa väljiä mekkoja tai puseroita sillä koen sen olevan itsensä pettämistä ja toisaalta minun vartalotyypilläni teen edellä mainituilla itsestäni vain entistä suuremman näköisen, vaikka olisin kuinka hoikka.

Olen viime aikoina miettinyt paljonkin elämääni. Kysymyksiä tulvii itselleni; miksi? Miksi en ole tehnyt toisin? Miksi olen ollut ajattelematon? Miksi en ole ”saavuttanut” mitään? Miksi ja miksi… Loputon lista.

Miksi deittailin uudellen ja uudelleen? Miksi kohtasin vain seksisuhteita? Miksi kaikki laittaa itsensä etusijalle kun puhutaan mahdollisista suhteista? Miksi minun ikäiseni nainen ei voi olla seksikäs ilman typeriä kommentteja? Miksi seksikkyys koetaan uhkana? Miksi monet miehet kokevat, että nainen on tarjolla silloin kun heille sopii? Miksi vanhempi nainen on hekuman lähde? Lähde jonka luokse mennään, mutta lähdetään heti pois, kun lähde on imetty kuiviin. Miksi olin onnettomassa avioliitossa liian kauan? Miksi annoin kohdella itseäni ”huonosti”? Voi olla, että moni muukin pohtii samoja kysymyksiä.

Luultavasti minulla on ns. vaihdevuosi vitutus! Sitähän se on! Ainakin luulen niin. Enkä kyllä keksi muuta syytä. Olen luonteeltani välillä kriittinen, joskus turhankin. Mietin liikaa, pohdin ihan liian kauan vaihtoehtoja ja välillä näen vain katastrofeja ympärilläni. En näe itseäni kuten muut. En oikein osaa hyväksyä sitä, että vanhenen ja se on hiton pelottavaa. En tiedä kuinka moni uskaltaa sanoa sitä ääneen, mutta minussa vanhenemisessa ei ole mitään ihanaa tai kaunista. Kuka nyt haluaa, että kroppa alkaa sanoa itseään irti, tulee erilaisia vaivoja ja joskus sairauksia, joista on vain haittaa. Iho alkaa roikkumaan, veltostuu, tulee ryppyjä. Ikänäkö vaivaa ja tarvitset nuo ärsyttävät kapistukset; silmälasit! Sitä paitsi silmälasit maksavat ihan liikaa linsseineen. Saati, että pitäisi yleensäkin löytää silmälasit, joita kehtaa käyttää päivittäin ja jopa vuosia.

Vanheneminen, K A M A L A A.

Sanotaan, että ikä on vain numeroita ja olen syyllistynyt siihen itsekin. Tosiasiassa ne hiton numerot kauhistuttavat ja saavat voimaan pahoin. Sitä kuvittelee ja tuntee olevansa huomattavasti nuorempi, mutta kun miettii hetkenkin liian kauan sitä tosi asiaa, että seuraavat pyöreät luvut ovat liian lähellä, alkaa oksettamaan.

Uutena oireyhtymänä minulla on kotoilu. En enää edes jaksa vaivautua lähtemään baarin tai hauskalle hotelli reissulle ystävien kanssa. En jaksa enää miettiä deittailua. Tuntuu hiton työläältä alkaa uusi tutustumiskierros uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Niin, en enää usko deittailuun. Enkä usko sadunomaisiin kertomuksiin; kyllä se oikea vielä tulee kohdalle. Jaa mikä oikea? Missä? Ratikassa vai? Bussisa? Eihän kukaan enää puhu kenellekään mitään. Eihän kukaan edes katso silmiin tai jos vahingossa katse kohtaa, tulee paniikinomainen reaktio etsiä muu kohde katseelle.

Onneksi minun luonteeni on sellainen, joka nauttii välillä yksinolosta. Voi tehdä mitä huvittaa. Kukaan ei komentele, vittuile eikä kiukuttele. Tai no, jos oikein tarkkoja ollaan, niin onhan minulla täällä kuningatar. Kissani. Jos ei muuta niin hän kyllä osaa näyttää mieltään ja taitaa hän myös vähän komentaakin. Ihana rakas Sissini. My Queen.

Tietysti minulla on myös rakas lapseni, joka pitää minut ajantasalla tekniikasta, musiikista, leffoista, ruokatrendeistä ja ties mistä. Saa minut innostumaan uusista asioista. Kuten Kierrätyskeskuksista, SPR:n kontteista ja Second Hand myymälöistä. Meillä on hauskaa yhdessä, vaikka kieltämättä välillä tuleekin pientä sanaharkkaa. Taidetaan molemmat olla aika vahvoja luonteita, vaativia ja itsepäisiä kun sille tuulelle satumme.

Ai niin, olen alkanut laulamaan ääneen vanhoja biisejä, suomi poppia ja rokkia, tietenkin nuotilleen oikein. Kuulokkeet korvilla, samalla väännellen ja hytkytellen vartaloani törkeän hyvin. Ne biisit kertovat että olen vanha, tullut ikään jolloin musiikki saa nostalgian tunteet pintaan ja huomaan pitäväni biiseistä joita en ennen voinut sietää. Vanhuus. Sitä se on.

Taidan vielä tähän päätteksi sanoa; VANHENEMINEN VITUTTAA!

Teksti ©Satu Tapola, kisulandia. wordpress.com

JÄLKIKIRJOITUS

Sain runsaasti palautteita eri kanavista yllä olevasta postauksestani. Selkeästikin aihe on ”tulen arka”, sen verran monesta kanavasta tuli mielipiteitä, osa puolustelevia, osa täysin samaa mieltä kuin minä, osa jotain siltä väliltä. Kukaan ei voi kuitenkaan väittää vastaan, etteikö ikä vaikuta moneenkin asiaan niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Ikä ja ulkonäkö. Itselläni on aina ollut hyvä itsetunto ja olen ollut sinut itseni kanssa, paitsi nyt! Ensimmäistä kertaa elämässäni en tunnista vanhenevaa Satua! Apua! Mietin, että tässäkö tämä nyt oli? Mun elämä? Mitä hittoa?

Henkinen ikäni on about 35 kun fyysinen ikäni taas jotain ihan muuta. Näistä asioista ei oikein koskaan puhuta tai jos puhutaan niin kaunistellen. Nämä mitä lauoin nyt ääneen koskee niin miehiä kuin naisia ihan yhtä lailla. Joku löytää sisäisen rauhan muuttamalla maalle tai kauas kaupungeista, hiljaisuuteen. Toinen taas löytää rauhan metsästä, luonnon keskeltä tai kuntosalilta. Minä taas en missään nimessä halua muuttaa maalle, keskelle ei mitään. En halua poimia marjoja, kävellä metsässä halaillen puita tai makkaraa nuotiolla paistellen. En! Tehkööt muut niin, minä voin katsella vieressä kun muut tekee. No, okei.. joskus olen makkaraa paistanut ja kävellyt metsässä. Mutta ymmärrät nyt varmaan pointtini? Jos nyt muuttaisin maalle, keskelle ei mitään, tulisin hulluksi. Todella hulluksi, kun siihen lisää vaihdevuosi vitutuksen ja vitutuksen vanhenemiseen… niin apua!

Minä olen kaupunki ihminen nyt ja aina. Menen mielummin muotinäytökseen tai museoon kuin sieniä keräämään tai marjoja poimimaan. Pukeudun mielummin rohkeasti ja nuorekkaasti kuin käytän mummomaisia vaatteita.